perjantai 16. heinäkuuta 2010

Kuluva vuosi on tilastohistorian kuumin

Viime talven pitkien pakkasjaksojen aikaan kahvipöytäkeskusteluissa sai usein kuulla epäilyjä siitä, lämpeneekö ilmasto todella - nyt heinäkuun ennätyshelteillä ääni kellossa saattaa olla toinen. Yksittäisistä säätapahtumista ei kuitenkaan voida päätellä ilmaston muuttumista suuntaan tai toiseen, sillä ilmaston lämpeneminen ilmenee vain hyvin pitkällä aikavälillä.

YLE uutisoi tänään US National Oceanic and Atmospheric Administration -tutkimuslaitoksen (NOAA) mittaustuloksista, joiden mukaan vuosi 2010 on tähän mennessä ollut kuumin sitten vuoden 1880, jolloin lämpötiloista alettiin kerätä tilastotietoa. NOAA ottaa mittauksissaan huomioon sekä valtameren että maanpinnan lämpötilat.

Historian kuumimman kesäkuun aikana mitattu maanpinnan ja merten yhdistetty lämpökeskiarvo oli 16,2 astetta, kun se viime vuosituhannen aikana oli keskimäärin 15,5 astetta. Myös NASA raportoi erityisesti kesäkuun 2010 olleen erittäin kuuma, ja kuluvan vuoden ensimmäisen puoliskon olleen kuumin tähänastisista.

Lähde: YLE

torstai 1. heinäkuuta 2010

Helsinki sijoittui kolmanneksi maailman ekologisimpien kaupunkien vertailussa

Helsinki on sijoittunut kolmanneksi konsulttiyhtiö Mercerin maailman ekologisimpien kaupunkien rankinglistalla. Ykkössijan saavutti Kanadan Calgary ja toiselle sijalle ylsi Yhdysvaltain Honolulu. Kolmannen sijan Helsingin kanssa jakaa Kanadan Ottawa.

Helsinki suoriutui eurooppalaisista kaupungeista parhaiten, mutta muutkin pohjoismaiset pääkaupungit pärjäsivät hyvin - Kööpenhamina, Oslo ja Tukholma sijoittuvat kymmenen parhaan joukkoon. Mittareina tutkimuksessa käytettiin mm. veden saatavuutta ja juomakelpoisuutta, jätehuoltoa, viemäröintiä, ilmansaasteita ja liikenteen sujuvuutta.

Ekologisuusvertailu oli vain yksi osa Mercerin tutkimusta, jossa vertailtiin kaupunkien elämänlaatua, ja jonka mukaan Itävallan Wienissä on maailman paras elämänlaatu. Tutkimuksessa arvioitiin yhteensä 221 kaupunkia 39 eri mittarilla, joihin kuuluivat mm. poliittinen vakaus, rikollisuus, terveys, koulutus, puhtaanapito ja ympäristöllinen suoriutuminen.

Helsinki on sijoittunut hyvin Mercerin rankinglistoilla aiempinakin vuosina, mutta tämä ei anna aihetta jäädä lepäämään laakereillaan. Etenkin ilmastonäkökulmasta Helsingillä on vielä tehtävää kun sitä vertaillaan muihin pohjoismaisiin pääkaupunkeihin. Vielä viime vuonna Helsingin seudun kasvihuonekaasupäästöt olivat asukasta kohden tuplasti suuremmat kuin Tukholmassa ja Oslossa.

Kuva: ICLEI