tiistai 23. maaliskuuta 2010

Suomen kuntien ensimmäisen työpajan tunnelmia


CHAMP-projektiin osallistuville suomalaisille 14 pilottikunnalle järjestettiin ensimmäinen työpaja 10.-11.3. Vantaalla.

Integroidun johtamisen askeleet ilmastonmuutoksen peruskartoituksesta tavoitteiden asettamiseen aloitettiin tuulettamalla ajatuksia ilmastonmuutoksen toimintakentästä ja vastuutahoista sekä pureutumalla ilmastonmuutoksen peruskartoituksen osiin, olemukseen ja tehtäviin, joista tunnistettiin muun muassa seuraavia: kasvihuonekaasutase, sidosryhmäanalyysi ja riskiarvio.

Jo ensimmäisenä päivänä astuttiin ilmastostrategian laadintaprosessin sudenkuoppiin, joista noustiin yhdessä ylös Tampereen esimerkkiä hyödyntäen. Tarve ylittää poikkihallinnolliset ja kuntarajat tuli selkeästi esille ja haasteen moniulotteisuus yhdistettynä toimenpiteiden hitaaseen vaikuttavuuteen tuntui suorastaan velvoittavan kuntia systemaattiseen, toimeenpanevaan ilmastotyöhön - nyt ei ole aikaa laatia suunnitelmia kirjahyllyn koristeeksi!


Ilmastonmuutoksen laaja-alaisuus luo johtamiselle ja osallistamiselle uudenlaisia haasteita. Timo Permanto Lahdesta totesikin, että ilmastonmuutoksen torjunnassa ja siihen sopeutumisessa on välttämätöntä siirtyä sektorijohtamisesta integroidun johtamisjärjestelmän suuntaan.

CHAMP-kuntien ja -kaupunkien ilmastotyön tilanne vaihtelee. Osalla on ilmastostrategia ja toimeenpano-ohjelma valmiina, osalla on vielä valmistelu kesken tai alkamassa. Moninainen joukko loi hedelmällisen pohjan keskustelulle, jota fasilitoijat ruokkivat integroidun johtamisjärjestelmän (IMS) ideaaleilla ohjenuorilla. Kiitokset vielä kaikille osallistujille!

Työpajan kaikki esitykset löydät täältä.
Suomalaisten kaupunkien
toinen työpaja tulee keskittymään ilmastoviestintään ja sidosryhmäosallistumiseen. Se järjestetään 4.5.2010 Tampereella ennen kuntien ilmastokonferenssia.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Suomen tukipisteen blogi perustettu

Tervetuloa CHAMP-projektin Suomen tukipisteen blogiin!
Tässä blogissa tullaan julkaisemaan ilmastonmuutokseen ja kuntiin liittyviä ajankohtaisia tekstejä ja uutisia sekä kertomaan CHAMP-projektin etenemisestä Suomessa ja kaupungeissa.

“CHAMP – Local Response to climate change” -hankkeen tavoitteena on auttaa kuntia ja aluehallintoa vastaamaan ilmastonmuutoksiin ja toteuttamaan kestävää kehitystä paikallisella tasolla. CHAMP tukee tätä työtä paikallis- ja alueviranomaisille suunnatun laajan koulutus- ja kehityspaketin kautta, mikä perustuu eurooppalaisille paikallishallinnoille kehitettyyn integroidun johtamisjärjestelmän malliin.

Lisätietoa CHAMP-projektista löydät englanninkielisiltä kotisivuiltamme ja Suomen tukipisteen sivuilta.